Thursday, December 6, 2012

Treenien tulos

Otin tämän vuoden haasteeksi oppia neulomaan kirjoneuletta. Sitä tulikin harjoteltua urakalla.


Lanka:Knitpicks Palett, hieman vajaa 200 grammaa per väri
Puikot:2,5mm

IMG_0646

Äitini täytti tänä vuonna 60 vuotta. Ajattelin, että olisi ollut kiva neuloa hänelle villatakki ohuesta langasta, koska itsekin pidän enemmän ohuista villatakeista. Samaan aikaan, kun etsin mallia alotin kirjoneuleharjoitteluni.Sain kuningasidean, neulon äidille kirjoneuleena villatakin, samallahan sitä oppii kirjoneulettakin. Aikaisemmin olin neulonut yhdet lapaset ja yhden pipon kirjoneuleena.

IMG_0647

Olin kaukaa viisas ja aloitin neulomisen jo kesällä. Tilasin langat netistä, joten valitisin täysin samat värit kuin ohjeessa. Ne miellyttivät silmääni enkä halunnut, että näyttö olisi vääristänyt värisävyjä ja postin mukana tulleet langat olisivat olleet jotain muuta kuin mitä olisin toivonut.

IMG_0649

Pikkuhiljaa, ohuilla langoilla ja puikoilla tuli valmista. Hetkellisesti mietin, että ehkä olisi ollut viisaampaa tyytyä villatakkiin jossa kirjoneuleosuus olisi ollut vain kaarrokkeessa tai paksumpaan lankaan. Mutta lopulta minulla oli käsissä kaikki osat, steekkaus vain uupui. Jälleen kerran, kiitos Youtube ja Google, onnistuin. Steekkasin virkkaamalla, ensimmäisiä saumoja auki leikatessa hieman jännitti, loppua kohden olin jo innoissani.

IMG_0650

Tämä oli kovin opettavainen neule. Opin hallitsemaan kirjoneuleen, steekkauksen ja sain hieman uutta näkökulmaa vanhaan harrastukseen. Uutta kannattaa lähteä pelottomasti kokeilemaan. Tälläisen projektin jälkeen uskallan lähteä neulmaan kirjoneuletta mihin vaan, se ei enää ole este mallia valitessa. Ja mikä tärkeintä, äiti oli todella onnellinen lahjastaan.

13 comments:

Tiina said...

Mä olen enemmän kuin äimänkäkenä. Siis että harjoittelit vähän kirjoneuletta? :D Ihan valtavan upea takki, huippu lahja!

Kesänaapuri (@kesanaapuri) said...

Aivan sairaan hieno. Olen sanaton. Itsellä on myös ollu tarkoituksena harjoitella kirjoneuletta, mutta mä taidan pitäytyä niissä tumpuissa tai pipossa... :)

Anonymous said...

Todella upea "pikku harjoitus" neule! Kauniit värit ja tosi kaunis on neulekäsialakin.

Hannaliini said...

Sanat loppuvat taas kesken... Aivan uskomattoman upea!!!

Veera said...

Aivan upea! Ihanaa, etten ole ainoa, joka lähtee "harjoittelemaan" näillä vähän monimutkaisemmilla töillä. Mitä sitä turhia, harjoitella voi hyvin vähän haastavammallakin ohjeella. (;

Daisy said...

Olet sinä varsinainen mestari!

Hepuli said...

Ihan mieletön! En ikinä uskaltais, mun kirjoneuleet kiristää aina ja vetää ja on kamalia, mutta tää on ihan mahtava!

Heidi said...

Itse päätin myös harjoitella kirjoneuletta ja otin puikoille lapaset 7 veljeksestä. Vähän eri lajin työ kuin sinulla :D . Oikeasti, aivan mahtava "harjoitelma". Tosi tasainen ja niin onnistunut kuin olla voi. Ja steekkasitkin vielä!

Laura said...

Vau, onpa hieno! Pitäisiköhän munkin alkaa neulomaan äidille 60-vuotislahjaksi kirjoneuletakkia, tosin sillä erolla, että äitini kuusikymppisiin on vielä 5 vuotta aikaa :)

jonnahah said...

Hiljainen hetki tälle suoritukselle, ihan mahtavaa ja lopputulos näyttää vieläkin mahtavammalta!

berenike said...

Aika sanattomaks vetää, on kyllä niin tajuttoman hieno!!!

Sokkopöllö said...

Upea, kerrassaan. Mykäksi vetää!

Miia-Rebekka said...

Eihän tässä voi kuin henkäistä ihastuksesta!

Sä oot kyllä todella taitava neuloja! Tuntuu, että ihan jokainen sun neuloma vaate ja asuste on aina ihan priimaa tavaraa. Näyttää yhtä tasaiselta kuin olis koneella neulottu. Mahtavaa!