Thursday, January 5, 2012

Viimeistä viedään

Tässä loppiaisen kynnyksellä on hyvä esitellä se viimeinen joululahja.

IMG_9660

Malli:Hexagon how-to
Lanka:Jämiä, lähinnä Dropsin Karismaa sekä Novita 7 veljestä
Koukku:4,5mm

Äitini on pitkään toivonut mökille virkattua torkkupeittoa. Toiveeseen kuului myös lisäpykälä, peiton tulisi olla tehty kokonaan jämälangoista. Aika lähelle tavoitetta pääsin, peittoa varten piti ostaa vain 200 grammaa valkoista Karismaa.

IMG_9655

Virkkasin peittoon ensin kaikki hexagonit valmiiksi, jätin viimeisen kierroksen vain tekemättä. Kun minulla oli 200 hexagonia pussissa valmiina aloin virkkaamaan niihin viimeistä kierrosta ja samalla yhdistämään palaset toisiinsa. Homma osoittautui melkoisen koukuttavaksi, aina piti nostaa pussista vielä muutama palanen virkattavaksi peittoon kiinni, jotta näkee millaisia väriyhdistelmiä peittoon tuleekaan.

IMG_9668

Meille on kotiin saapunut uusi kuvausassistentti, Laila. Näkösälle unohtuneet langat ovat saaneet kyytiä ja useamman puisen neulepuikon päästä löytyy pieniä hampaanjälkiä.

IMG_9654

Lailan rakkaudesta lankakeriin huolimatta uudet neuleet ovat jo puikoilla täällä. Tänä vuonna meinaan selättää viimein kirjoneuleen salat. Ja neuloa itselleni enemmän. Ja kenties neuloa hieman varastoa pienemmäksi. Minulla kun ei omasta mielestäni ole ikinä sopivaa lankaa mihinkään. Silti laatikoista löytyi langat tähänkin peittoon ja jäljelle jäi 23 kiloa lisää lankaa. Eiköhän niistä jotain neulo.

19 comments:

Jaana said...

Upea peitto! Teet muutenkin mahtavia joululahjoja läheisillesi ja hurjan paljon!

tiinaf said...

Kaunis peitto!

Sara said...

Ravelrystä tuota jo ihastelinkin, mutta kelpaa katsella useammankin kerran. Se on aivan mahtava! Ja komppaan Jaanaa: teet kyllä tosi paljon kaikenmoisia ihania lahjoja.

-maria- said...

Kaunis on! Ja kuvausassistentti on soma :)

Kirjoneuleharjoittelut on mullakin menossa, niitä on tähän mennessä tullut tehtyä luvattoman vähän.

Tiina said...

Mahtava peitto! Ja melkoinen tais olla sun jämälankavarastokin, kun tuon sait siitä aikaiseksi. :D

Uusin karvainen tulokas on suorastaan valloittava!

Sanna said...

Upea! Haaveilen tuollaisen virkkaamisesta, mutta ensin pitäisi keräillä lisää jämälankoja.

hillanen said...

Sie oot kertakaikkisen inspiroiva ja huikea neuloja, ihanaa että jaat tämän kaiken kanssamme. Tämäkin peitto niin uskomattoman huikea. :)

Breezie said...

Kaunis peitto! =)

Sirpa said...

Kertakaikkisen upea!

Hannaliini said...

Ihan superhuippumegaihana!

Vilma said...

Wauuuu! On kyllä upea peitto. Hatunnosto siitäkin, että se on jämälankaprojekti, hieno homma! Sä oot niin ahkera, ihailen kovasti. :)

Näppi said...

Kaunis peitto. Pakko sanoa että todella ihastelin miten paljon olit neulonut toinen toistaan kauniimpia joululahjaneuleita. Varmaan jokkainen suvun mummi kummi kaveri täti lapset jne sai jotaki neulottua. aivan upeaa!

virssu said...

Niin kaunis peitto tuli, että tekee itsekin mieli aloittaa tuollaista projektia! Virkkaaminen tuo välillä niin mukavaa vaihtelua neulomiseen.

emminoora said...

oi, onpa ihanan näköinen! ihania värejä! :)

Emma said...

Vau, siun on täytynyt neuloa noita joululahjojasi kellon ympäri, niin paljon niitä on :D Kaunis peitto!

ArualMaria said...

Mahtava jämälankaprojekti! Tuo on niin kivan näköinen, ettei heti uskoisi jämälankaprojektiksi... :D Olet kyllä ihan mielettömän tuottelias ja taitava! Söpönen tuo teidän uusi karvakorva!

Maritta said...

wow, aivan I H A N A! Sulla on kyllä aivan ihania neuleita täällä!

Tiia said...

Löysin eilen blogisi töissä nettiä selaillessani ja kahlasin koko tuotantosi kerralla läpi. Voi asiakas raukat kun olin vain nenä kiinni ruudussa.

(Syvä hiljaisuus.)

Olin ja olen edelleen häkeltynyt kuinka hienosti kehityksesi näkyykään tuotoksissasi. Olet kyllä harvinaisen tuottelias ja teet paljon omaa silmääni miellyttäviä töitä.

Itse en ole vissiin kymmeneen vuoteen tehnyt mitään iso projektia, esim paitaa, mutta inspiroit mua ja taidan rohkaistua aloittamaan! Kiitti mahtavasti blogista.

suppis said...

I-H-A-N-A!!! En kestä, todella soma! Selailin näitä vanhempia postauksia, koska löysin blogisi vasta nyt :)Ehdottomasti jään lukijaksi! Tervetuloa myös vilkaisemaan omaa neuleblogiani osoitteessa http://suppiksen.blogspot.fi