Monday, June 8, 2009

Miun

Hiphei, blogini täyttää vuoden. Ja meinasi päästä ihan ohi menemään.
Puolet siitä vuodesta olen kutonut huivia, jonka alkuperäisen suunnitelman mukaan olisi pitänyt valmistua helmikuussa syntymäpäivälahjaksi itselleni, mutta valmistuminen vain venyi ja venyi. Viimein se on valmis, vaikkapa sitten vuosipäivän kunniaksi.

muir

Malli:Muir
Lanka:Drops Alpaca, 296 grammaa
Puikot:4,5mm

Siitä tuli ihana. Iso ja lämmin, täydellinen. En hallitse huiveja hartioilla, en vain osaa. Tämä onkin tarkoitettu kaulassa pidettäväksi, niin että sen sisään uppoutuu.

Muir

Kamalan paljon olen vuodessa oppinut uutta ja tämä huivi on todiste siitä. Enää en ajattele mistään mallista, että en osaisi tehdä sitä. Nykyään mietin, että kauan sen tekmiseen menee aikaa, kauan kestää, että ymmärrän miten se valmistuu. Se on minusta puhdasta parhautta. Uskallus aloittaa tekemään vaikka lopputuloksesta ei ole aivan varma. Niin minä olen oppinut kutomaan.
Kutominen on opettanut minulle myös kärsivällisyyttä. Muutama vuosi sitten en olisi purkanut edes lapasta vaikka se olisi ollut täysin kelvoton muotopuoli. Nykyään saatan suruttaa purkaa puolikkaan villatakin koska en ole aivan varma onko se vähän liian iso.
Ja kärsivällisyyttä vaati saada tämäkin huivi valmiiksi. 12 toistoa kaaviota jota en ikinä oppinut ulkoa. Venytettäessä melkein sängyn kokoinen huivi jonka reunat ei millään meinannut mennä suoraan. Mutta samalla opin luomaan silmukoita virkkaamalla ja nappaamaan ne uudestaan puikoille, opin mikä picot on. Ja sain täydellisen huivin.

muir

Myös kuvausassistentti Reino tuntuisi hyväksyvän :)

8 comments:

Eila said...

Onnea blogillesi, melkeinpä saman ikäinen on blogisi kuin minunkin.
Huivi on tosi kaunis!

Peppiina said...

Wautsi! Hieno huivi! Lanka on myös mahtavan värinen ja sopii sinulle!

Tui said...

Onnea vuosikkaalle blogille ja aivan ihana huivi!

Anonymous said...

Onnittelut! Hienosti oot jaksanut harrastaa :). Blogi on hieno ja tekeleesi vielä hienompia.

/sisko

Samma said...

Onnittelut ekasta!

Huivi on superkaunis!

hillanen said...

Hei mie tykkään blogistasi, uusi tuttavuus on se minulle, ja aivan ihananihana huivi on tuo!

Maiju said...

Ihana Muir, ihanan värinenkin :)
Itsekin sain juuri Muirin harteilleni ja ihmettelin myös, miten ei mallikuviota millään saanut opittua ulkoa.. vaikka sinänsä simppeli olikin. Muirin kohdalla kohtasin myös samat uuden oppimisen kokemukset: virkatun aloituksen sekä nirkkoreuna. Sun lopputulos on kyllä ihanan muhkea :)
Onnea Blogille!

essi said...

hih, kiitos kehuista :) yllättäen tämä "kesä" on lähtenyt perinteisesti käyntiin niin huivikin on päässyt jo käyttöön :)