Wednesday, February 2, 2011

Lisää palmikkoa

Neuloin tilauksesta pienelle pojalle syntymäpäivälahjan.

IMG_8270

Malli:Drops
Lanka:Drops Merino Extra Fine, 460 grammaa
Puikot:3,5mm, 4mm

IMG_8272

Tämän kanssa kävi suht suuri ihme, opin palmikkokierrot ulkoa ensimmäisen toiston jälkeen. Sama palmikko kiertää myös selän puolella ja neulomista nopeuttikin se, että kaaviota ei tarvinnut koko ajan tuijottaa.
Tämän neuleen tein tilauksena äidin työkaverille ja sattui kyllä hyvä tuuri, että lanka ja malli olivat miellyttäviä neulottavia. Olen pitänyt tilausneuleiden vaarana aina sitä, että malli olisi joku trillerimäinen ja lanka inhottavaa, tämä on kuitenkin minulle harrastus josta nautin. Tälläinen tilaus oli ihan mukavaa vaihtelua ja palautteesta päätellen myös tilaaja oli erittäin tyytyväinen lopputulokseen, kaikinpuolin positiivinen kokemus siis. Mutta ehkä silti jatkan neulomista lähipiirille ja itselleni vaan. Viimeksi neuloin tilauksesta kaksi vuotta sitten, ehkä seuraavaksi taas kahden vuoden päästä. Mutta koska lankaa jäi yli enkä heti keksinyt mitä itse olisin tehnyt vajaalla kerällä vaaleansinistä merinoa niin pyöräytin pakettiin mukaan vielä pipon.

IMG_8295

Malli:Dean street hat
Lanka:Drops merino extra fine, 40 grammaa
Puikot:3,5mm, 4mm

Enkä ole unohtanut suvun uusinta tulokasta, ihanaa veljentytärtä.

IMG_8179

Malli:Drops
Lanka:Regia Design Line Kaffe Fassett
Puikot:3mm

IMG_8176

Tein kummipojalle samalla mallilla neuleen bambusta kesällä ja se pääsi silloin tehokäyttöön. Veljentytölle tein vähän lämpimämmästä langasta, on tuolla ulkona vähän viileämpi kuin kesällä.

8 comments:

Mammutti said...

Kauniit neuleet!

ArualMaria said...

Kivoja lahjaneuleita jälleen kerran! :)

Helena said...

Kaunis pusero ja kaunis pipo...

Maija said...

Onpas näyttävä palmikkoneule! Tykkäsin kans tuosta langasta, oli mukavaa neulottavaa.
Mutta tuo pieni neuletakki, se on ihan syötävän ihana! Yritän keksiä jonkun hyvän tekosyyn ja sitten haluan ostaa tuota samaista lankaa, kun on niin hienot värit.

Usimarjaana said...

Siis ihania! Tuo raitanuttu on erityisen hellyttävä!

Iina Kraak said...

Ihania, jälleen kerran! :)

Hepuli said...

Ihan mieletön tuo eka palmikkoneule! Paljon kauniimpi kuin alkuperäinen! Kiva myös pipo ja tuossa raitatakissa ihan upeat värit!

kukkaketo said...

no jestas sentään onpas upeita neulomuksia täällä.