Thursday, February 26, 2015

Villapökät

Tunnustan heti, en tiedä ensimmäistäkään asiaa kestovaipoista, oma lapsonen on kulkenut pamperseissa niiden helppouden ja oman laiskuuteni vuoksi. Mutta ystäväni on jaksanut poikansa kanssa kestoilla kiitettävästi. Minä olen tukenut tätä toimintaa neulomalla, luonnollisesti.

Untitled

Malli:Vanilla
Lanka:Cascade 220
Puikot:4mm, 4,5 mm ja 5mm

Untitled

Minut yllätti, että näitä vaipan kanssa pidettäviä villahousuja voi neuloa ihan perus Cascadesta. Ja ilmeisesti lanka on ollut ihan hyvä käytössä. Aluksi koon kanssa oli taas vähän etsimistä, vaikka näitä neulottaessa kotoa olisi löytynyt jo vauva, jonka päälle näitä vähän mallailla. Neuloin ensin liian pienet housut, ne olisivat menneet vastasyntyneelle. Seuraavaksi  valmistuivat sopivat, mutta neulos oli vähän lörpsähtänyttä. Minulla selvästi neuleen tiheys muuttuu, kun siirrytään tasoneuleesta suljettuun neuleeseen.

Tästä viisastuneena neuloin kolmannet, mutta epähuomiossa kokoa liian isot. Onneksi lapset kasvaa ja vyötärölle sijoitettu nyöri vähän pelastaa tilannetta. Käytin kuitenkin pienempiä puikkoja, joten neulepinta oli tasalaatuista. Loin silmukat villapöksyjä varten vielä neljännen kerran ja viimein, oikean kokoiset ja neulepinnalta siistit housut.

Kaikki muut paitsi ensimmäiset minihousut ovat päätyneet käyttöön eli malli on ollut ilmeisesti ihan hyvä. Kai näitä siis vielä muutamat neuloo, jos tarvetta tulee.

Tuesday, February 24, 2015

Pikkujuttuja

Aloitin vuoden neulomalla vähän kaikkea pientä. Ensin vuorossa oli mummuni, joka täytti 94 vuotta. Kun kyselin, että kaipaako hän jotain neulottua lahjaksi, oli toiveena paksut, mutta sirot, lapaset.

Untitled

Malli:Dropsilta
Lanka:Drops Karisma
Puikot:3,5mm

Nämä menivät muuten ihan nappiin, mutta peukalo oli ohjeen mukaan auttamattoman pitkä ja liian pitkäksi se jäi valmiiseen neuleeseenkin. Muutenkin lapanen oli malliltaan kovin pitkä, neuloin reilusti lyhyemmän ja lisäsin alkuun resorin. Olisin lyhentänyt peukaloa jälkikäteen, mutta mummuni mielestä nämä olivat mainiot näinkin.

Halusin muistaa myös hyvän ystäväni äitiä. Wurm pipo on muodostunut lähipiirissä  luottoasusteeksi, olen neulonut niitä yli 10 kappaletta lahjoiksi, joten ajattelin, että kai sitä vielä yhden voi tilkuttaa.

Untitled

Malli:Wurm
Lanka:Drops Alpaca
Puikot:3mm ja 3,5mm

Ja hyvinhän tämä istui ystävän äidin päähänkin.